menesty muuttuvassa maailmassa.
Mika Kauppinen
Narsistit työpaikkakiusaajina on usein huonosti tunnistettu ja samalla vaiettu ilmiö. Ongelmahenkilöitä ei tunnisteta ajoissa, eikä työpaikan esimiehillä tai johdolla ole työkaluja eikä osaamista puuttua tilanteeseen tunnistuksen jälkeenkään. Vaikean henkilön annetaan tehdä tuhojaan pitkään ilman, että tilanteeseen puututaan. Ongelmat aiheuttavat pitkiä sairaslomia, työkyvyttömyyttä ja loppuun palamista – tätä kautta yritykselle rahallisia kustannuksia sekä osaavan työvoiman menetyksiä. Yhden henkilön aikaansaama tuho ylittää usein moninkertaisesti tuotetun tuloksen. Työpaikkakiusaaminen maksaa suomalaisille yrityksille Työterveyslaitoksen tutkimusten mukaan noin 500 000 euroa viikossa.
Koulutus on tarkoitettu yritysten HR- sekä yleisjohdolle, työympäristövalmentajille, yritysten rekrytoinnista vastaaville henkilöille sekä muille aiheesta kiinnostuneille.
Koulutuksen tavoitteena on antaa työkaluja mahdollisen narsistisen henkilön tunnistamiseen omassa työyhteisössä sekä tilanteiden ratkaisemiseen. Koulutuksessa kerrotaan konkreettisia vaikutusmahdollisuuksia työyhteisölle ja uhrille, joilla narsistisesti vaikean ihmisen vaikutusta voidaan pienentää ja omaa jaksamista parantaa. Koulutus valmentaa osanottajia tunnistamaan ongelman, kohtaamaan sen ja reagoimaan tilanteeseen. Koulutus antaa työkaluja rekrytointitilanteisiin, joilla tunnistaa narsistinen henkilö jo rekrytointivaiheessa.
Markus Lustig, CEO & BBA, Safehouse
Lustig on tutkinut narsistia työpaikkakiusaajana ja kirjoittaa aiheesta parhaillaan kirjaa. Lustig on myös Narsistien Uhrien Tuki NUT Ry:n hallituksen varapuheenjohtaja, Mielenterveyden Keskusliiton hallituksen jäsen ja kirjoittanut aiheesta asiantuntija-artikkeleita esimerkiksi työterveyslaitoksen Työpiste-lehteen sekä Talouselämä-lehteen.
25.3.2015 klo 9:00 – 16:00
Kokoushotelli Gustavelund, Kirkkotie 36, Tuusula
395 eur + alv / hlö.
– Seminaari järjestetään mikäli vähintään 12hlöä osallistuu
– Hinta sis. kahvitukset ja lounaan
11.3.2015 mennessä.
046 600 6595 / Markus Lustig tai markus.lustig@safehouse.fi
Voit ilmoittautua koulutukseen täyttämällä alla olevan lomakkeen
Luit kertomuksemme seminaaristamme mutta et kuitenkaan ilmoittautunut. Kertoisitko meille mistä ilmoittautuminen jäi kiinni?
[wpdevart_poll id=”1″ theme=”1″]
Ravintola Herkkupaja, Emalikatu 9, 04440 Järvenpää. Katso kartalta.
Koulutuksen hinta on 1300€ + alv. Hinta sisältää koulutuksen, koulutusmateriaalin, lounaat ja kahvitukset
Mika Kauppinen, 050 571 4383
Sertifioitu Brian Tracy valmentaja
Seminaari järjestetään mikäli vähintään 6 henkilöä osallistuu seminaariin. Seminaari laskutetaan ilmoittautumisen yhteydessä
– See more at: http://salescon.fi/brian-tracy-koulutukset/brian-tracy-avoin-seminaari-jarvenpaassa-14-15-4-2015/#sthash.ApFE9FGQ.dpuf